Kolarin riistanhoitoyhdistys

Suomalainen ampumakoetodistus

Elokuun 2017 alussa voimaan tulleen metsästyslain muutoksen myötä ampumakoetodistuksen hankkiminen ulkomaalaiselle metsästäjälle tuli pakolliseksi. Sama koskee ulkomailla suoritettuja ampumakokeita esimerkiksi Ruotsissa asuvien Suomen kansalaisten osalta.

Riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaajalle toimitetaan voimassa oleva todistus muussa maassa hyväksytysti suoritetusta ampumakokeesta tarvittaessa käännöksineen, jos vastavuoroista tunnustamista haetaan suoritetun ampumakokeen perusteella. Muussa tapauksessa on toimitettava selvitys vieraan oikeudesta metsästää kotimaassaan vastaavankokoisia riistaeläimiä.

Riistanhoitoyhdistyksen antama todistus on voimassa enintään kolme vuotta. Jos ulkomailla suoritettu ampumakoe on voimassa lyhyemmän ajan, todistus kirjoitetaan enintään vastaavaksi ajaksi. Todistus on maksullinen (20 €).

Ulkomaalaisen metsästäjän suomalainen metsästyskortti

Muistattehan tilata ajoissa ulkomaalaisten metsästäjien suomalaiset metsästyskortit riistanhoitoyhdistyksen kautta (HUOM. ulkomailla asuva Suomen kansalainen ei voi tilata suomalaista metsästyskorttia ulkomaalaisella kortilla, vaan hänen pitää tenttiä metsästyskortti Suomessa).

Yhdistykselle tulee toimittaa kopio (paperikopio postitse tai skannattuna sähköpostiin);

– voimassa olevasta ulkomaalaisesta metsästyskortista (maksettu siis kaudelle 2021-2022)
– em. metsästyskortin maksukuitista, jos kyseessä ei ole suoraveloituskortti (varmista, että maksukuitissa näkyy viitenumero, joka yhdistää kuitin maksettuun korttiin)

HUOM. ulkomaalaisen metsästäjän suomalainen metsästyskortti on voimassa vain yhden metsästyskauden kerrallaan eli se on haettava em. kopioilla riistanhoitoyhdistyksestä joka vuosi erikseen.

Jos Suomen kansalaisella on ns. kaksoiskansalaisuus, hänelle voidaan kirjoittaa suomalainen metsästyskortti, kun hänellä on voimassa oleva metsästyskortti toisessa kotimaassaan. Metsästyskortti on kuitenkin ns. ulkomaalaisen metsästyskortti eli voimassa vain metsästysvuoden kerrallaan.

Lisätietoa: https://riista.fi/metsastyskortti-ulkomaalaiselle-metsastajalle/

Ampumakokeet

Syksyn ampumakoepäivät (myös Suomen riistakeskuksen www-sivujen tapahtumahausta):

Naalasto (Aitamännikkö) la 7.8. ja su 15.8.2021
Soralehto (Pohjasenvaara) su 8.8., pe 13.8. ja la 14.8., pe 20.8., la 21.8. ja su 22.8., pe 27.8., la 28.8. ja su 29.8. sekä la 25.9. ja su 26.9.2021.

Ei jousikoetta.

Ampumakokeet alkavat pe klo 17 (ilmoittautuminen klo 18 mennessä – HUOMAA LYHENTYNYT ILMOITTAUTUMISAIKA!), la ja su klo 12 (ilmoittautuminen klo 13 mennessä – HUOMAA LYHENTYNYT ILMOITTAUTUMISAIKA).

Kokeeseen mukaan voimassa oleva (suomalainen) metsästyskortti, henkilötodistus, voimassa oleva hallussapito- tai rinnakkaislupa kokeessa käytettävään aseeseen sekä säännösten mukaiset patruunat. Suoritusmaksu 20 € / koekerta (käteinen).

Muista koronaohjeistus.

Lisätietoa ampumakokeesta: riista.fi, josta metsästys – palvelut metsästäjälle – ampumakoe.

Seuran toimihenkilöilmoitus

Muistattehan toimittaa metsästysseuranne toimihenkilöilmoituksen 2021 riistanhoitoyhdistykselle heti seuranne talvikokouksen jälkeen. Rhy:n sähköposti- ja postituslista päivitetään toimihenkilöilmoitusten pohjalta.

Muistakaa tietojen päivitys myös yhdistysrekisteriin.

Lomakepohja Suomen riistakeskuksen www-sivuilta kohdasta Metsästysseuratoiminnan lomakkeet.

Majavat

Euroopan- ja kanadanmajavan levinneisyys ei ole kaikkialla Suomessa selvä. Mm. Länsi-Lapissa on alueita, joilla voi esiintyä kumpaakin majavalajia. Laji määritetään esim. DNA-analyysillä tuoreen syönnöksen lastuista. Lisätietoa majavanäytteiden keräyksestä Luke:n www-sivuilla.

Bongasitko merkkejä majavasta Kolarissa? Kerro havainnostasi riistanhoitoyhdistyksellesi (kolari@rhy.riista.fi), niin tarkistamme, onko kyseisestä majavasta mahdollisesti jo lähetetty näyte Luonnonvarakeskukselle.

Rhy:n jäsenyys

Metsästäjä voi kuulua jäsenenä siihen riistanhoitoyhdistykseen, jonka toiminta-alueella hän pääasiassa metsästää, tai jonka toiminta-alueella olevassa kunnassa hänellä on kotipaikka. Samanaikaisesti ei voi olla usean riistanhoitoyhdistyksen jäsen. Jäsenyys ei myöskään ole pakollinen.

Metsästäjän kannattaa kuulua siihen riistanhoitoyhdistykseen, jonka alueella hänellä on esim. metsästysseuran jäsenyys tai muu vakiintunut metsästysmahdollisuus. Näin hänellä on mahdollisuus vaikuttaa metsästysaluettaan koskeviin asioihin riistanhoitoyhdistyksen kokouksessa.

Metsästäjä voi vaihtaa riistanhoitoyhdistystään ilmoittamalla siitä metsästäjärekisteriin.

Riistanhoitomaksu e-laskutukseen

Siirrä riistanhoitomaksusi e-laskutukseen (e-lasku = verkkopankkiin saapuva sähköinen lasku):

      1. Mene omaan verkkopankkiisi.
      2. Tee sopimus (uusi e-lasku), valitse laskuttajaksi Suomen riistakeskus ja laskutusaiheeksi riistanhoitomaksu.
      3. Käytä yksilöintitietona henkilötunnustasi.

Jos käytössäsi ei ole verkkopankkia, voit siirtää riistanhoitomaksusi suoramaksuksi. Ota yhteys omaan pankkiisi ja tee suoramaksusopimus.

Metsästyskortti ja ampumakokeen suoritusmerkintä kännykkään

Rekisteröitymällä Oma riista -palveluun osoitteessa oma.riista.fi ja lataamalla älypuhelimeesi ilmaisen Oma riista -mobiilisovelluksen Googlen tai Applen sovelluskaupasta, saat käyttöösi sähköisen metsästyskortin ja nyt myös sähköisen ampumakokeen suoritusmerkinnän.

Oma riista

Oma riista on Suomen riistakeskuksen helppokäyttöinen sähköisen asioinnin palvelu metsästäjille.

Metsästäjä voi verkkopalvelun lisäksi käyttää Oma riista -mobiilisovelluksia (Android, iOS) saalistietojen helppoon, nopeaan ja tarkkaan kirjaamiseen maastosta.

Kun metsästäjä maksaa riistanhoitomaksun, päivittyy tieto viikon päästä myös Oma riista -palveluun. Näin sähköinen metsästyskortti kulkee aina metsästäjän mukana älypuhelimessa.

Oma riista -palveluun rekisteröityminen ja sen käyttö on ilmaista. Oma riista -tunnusten luomiseksi tarvitset vain henkilökohtaisen sähköpostiosoitteen, henkilökohtaiset verkkopankkitunnukset tai mobiilivarmenteen sekä matkapuhelinnumeron.

Rekisteröityminen Oma riista.fi -palveluun: https://oma.riista.fi/#/register/send-email.

Ohjeita palvelun käyttöön: https://www.riistainfo.fi/oma-riista-ohjeet/.

Tulevat tapahtumat

syys
25
la
12:00 Ampumakoe Pohjasenvaara @ Soralehto, Pohjasenvaara
Ampumakoe Pohjasenvaara @ Soralehto, Pohjasenvaara
syys 25 @ 12:00 – 13:00
Ampumakokeet (ei jousikoetta) rhy:n ampumaradalla Pohjasenvaaran Soralehdossa su 8.8., pe 13.8. ja la 14.8., pe 20.8., la 21.8. ja su 22.8., pe 27.8., la 28.8. ja su 29.8. sekä la 25.9. ja su 26.9.2021. Ampumakokeet[...]
syys
26
su
12:00 Ampumakoe Pohjasenvaara @ Soralehto, Pohjasenvaara
Ampumakoe Pohjasenvaara @ Soralehto, Pohjasenvaara
syys 26 @ 12:00 – 13:00
Ampumakokeet (ei jousikoetta) rhy:n ampumaradalla Pohjasenvaaran Soralehdossa su 8.8., pe 13.8. ja la 14.8., pe 20.8., la 21.8. ja su 22.8., pe 27.8., la 28.8. ja su 29.8. sekä la 25.9. ja su 26.9.2021. Ampumakokeet[...]